Éduc'Action

Nyt on opettajien ja vanhempien mitta tullut täyteen. Hallituksen politiikan on muututtava ja Ranska on taas nostettava koulutuksen kärkimaiden joukkoon nykyisestä alennustilastaan! Opettajan työlle on saatava sille kuuluva arvostus, joka näkyy myös palkkapussissa! Vaatimuksia satelee, kun opettajat, opiskelijat ja oppilaiden vanhemmat lähtivät osoittamaan mieltään kaduille tänään tiistaina.

Ensisijaisena huolena tuntuu olevan opettajan virkojen lakkauttaminen ja täyttämättä jättäminen. Tänä vuonna 16 500 ja ensi vuodeksi on kaavailtu 12 000 viran lakkauttamista. Seurauksena on luonnollisesti ryhmäkokojen kasvaminen ja nyt tunnutaan olevan kipurajoilla alakoulun luokkien keskikoon lähennellessä 30 oppilasta. Kyse on myös vaatimusten ja todellisuuden yhteensovittamattomuudesta. Opetusministeri vaatii opetuksen laatua, räätälöityä ja oppilaiden yksilölliset tarpeet huomioon ottavaa koulutusta. Opettajat kokevat, etteivät pysty täyttämään opetuksen laatuvaatimuksia jos työoloja jatkuvasti heikennetään ja ryhmäkokoja suurennetaan. Kuulostaa niin tutulta…

Ongelmana on myös pätevien opettajien puute. Opettajan ammatti ei ole Ranskassa lähestulkoonkaan niin arvostettu kuin esimerkiksi Suomessa, joten koulutukseen ei välttämättä hakeuduta samalla innolla.

Tilanteessa hiertää myös koulujen ja opetuksen eriarvoistuminen yksityiskoulujen lisääntymisen myötä.  Nyt tosin mielenosoituksissa olivat myös yksityiskoulut, sillä samat leikkaukset kurjistavat myös niiden tilannetta.

Jotkut poliitikot ovat vaatineet koko koulutusjärjestelmän täysremonttia, sillä nykyiset Pisa-tulokset eivät imartele. Pitäisi lähteä liikkeelle opettajien täydennyskoulutuksesta ja hakea ideoita niiltä mailta, joissa koulutus tuottaa parempia tuloksia. Pitäisi huolehtia siitä, että kaikki oppivat tietyn perustason eikä pudokkaita olisi niin paljon. Näin siis poliitikot. Ja kuten eräskin ranskalaismies summasi syyn maanmiestensä  huonoon kielitaitoon: ’Kielten opetuksessa on menty hakoteille. Opetus on aivan liian akateemista.’

Lakkoilulla ja mielenosoituksilla halutaan vaikuttaa suoraan ensi vuoden budjettipäätöksiin kun se vielä tässä vaiheessa on mahdollista. Samalla halutaan myös nostaa koulutuskysymykset laajempaan keskusteluun, sillä Ranskassa on keväällä edessä presidentinvaalit. Jo tällä hetkellä vasemmiston kuusi edustajaa kisaavat kiihkeästi paikasta oman puolueensa presidenttiehdokkaana ja kansa seuraa aktiivisesti käytävää keskustelua.

Toistaiseksi teemat ovat liikkuneet enemmänkin Euroopan velkakriisissä, mutta uskoisin koulutuskysymysten nousevan viimeistään siinä vaiheessa mukaan, kun eri puolueiden presidenttiehdokkaat ovat selvillä. Sarkozy joutunee koville, mikäli siis lähtee mukaan presidenttikisaan.

Tärkeän asian puolesta siis osoitettiin tänään mieltä ja opettaja kun olen, tietenkin marssin ranskalaisten kollegojeni mukana solidaarisuuden nimissä J.

Liikenteessä vihertää

Nizza on kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana liikkumisen vihreän vallankumouksen. Siitä on tullut käyttäjä- ja ympäristöystävällinen kaupunki, jossa tuetaan voimakkaasti julkisten liikennevälineiden käyttöä ja pyritään tekemään se mahdollisimman houkuttelevaksi. Siinä on onnistuttu, sillä melu- ja muu saaste on huomattavasti vähentynyt keskustassa ihmisten siirryttyä omista autoista bussiin ja ratikkaan.

Muistan hyvin kuinka pohjois-eteläsuuntaisen raitiotielinjan rakentamisesta aikoinaan taisteltiin ja sitä arvosteltiin. Olihan se rakennusaikana kieltämättä hankalaa, kun meteli ja pöly olivat riesana ja jalkakäytävät ja kadut rakennustyömaana. Mutta nyt kun Le Tram on liikenteessä, kukaan ei siitä haluaisi luopua. Enkä ihmettele, sillä Nizzan ratikka on aivan mahtava. Sitä ei koskaan tarvitse pysäkillä odottaa, yleensä kyytiin sopii hyvin ja se kulkee juuri niillä alueilla, joille on tarvetta päästä. Ja mikä parasta, se on poistanut yksityisautot kaupungin keskustasta ja vapauttanut pääväylät kevyelle liikenteelle. Massenan ja Garibaldin aukiot ovat saaneet uuden elämän. Entisistä liikennesumpuista on tullut kohtaamispaikkoja, joissa viihdytään: istutaan iltaa kahviloissa ja ravintoloissa, oleskellaan, skeittaillaan, luetaan, seurataan ohi kulkevaa ihmisten virtaa. Myös pohjoiset kaupunginosat ovat kokeneet arvonnousua ratikkalinjan valmistumisen jälkeen ja kauppiaat hykertelevät tyytyväisinä.



Näyttää metrolta mutta on ratikka



Nyt on sitten vuorossa itä-länsisuuntaisen linjan rakentaminen, jolla pääsee lentokentältä satamaan. Vastustusta tuskin kuullaan, vaikka vuosia kestävä työmaa asukkaita ja alueen yrittäjiä hieman hirvittääkin. Osa linjasta rakennetaan maan alle, jotta keskustaa ei tarvitse aivan täysin myllertää. Kaupunginjohtaja Christian Estrosi oli kutsunut kaupunkilaiset Acropoliksen kongressipalatsiin tiedotustilaisuuteen, jossa esiteltiin tuleva ratikkalinja kaikkine hienouksineen. Asiasta kiinnostuneina tietenkin hankkiuduimme paikalle. Kannatti mennä, sillä samalla sai oppitunnin vaikuttavasta esiintymisestä ja taitavasta markkinoinnista.

Estrosi-mies, jolla on siisti työhuone :)

Tunnelma oli ajoittain kuin herätyskokouksessa, kun herrat innosta puhkuen ja hankkeen erinomaisuudesta vakuuttuneina intoutuivat tunnelman nostatukseen monisatapäisen yleisön edessä. Ilta huipentui kaupunginjohtajan esitellessä linjan asemat upealla videoanimaatiolla, joka visualisoi tulevaa raitiotielinjaa ja jossa ikään kuin pääsimme ratikan kyytiin ajamaan koko 11 kilometrin reitti läpi. Ja mikäli aikataulussa pysytään, samalla reitillä on oikeasti mahdollista ajaa vuonna 2016.

Kireästä taloustilanteesta huolimatta valtio rahoittaa hanketta avokätisesti eikä kaupunkilaisten veroprosenttia tarvitse ratikkalinjan rakentamisen takia nostaa. Ja liput sekä ratikkaan että busseihin maksavat jatkossakin vain yhden euron ja sillä hinnalla pääsee edelleen matkustamaan kymmenien kilometrien säteellä Nizzasta. Ei ihme, että mm. linjan 100 bussit ovat aina tupaten täynnä J.

Ja nyt kun kaupunkiin on vapautunut lisää tilaa ihmisille autojen poistuttua, myös ilmaispyörille on käyttöä. Pariisin Velib’-kaupunkipyörien mallin mukaan myös Nizzassa on jonkin aikaa ollut käytössä VéloBleu –pyörät, joita voi vapaasti käyttää nimellistä muutaman euron maksua vastaan.

 Ja Nizzassa on menty vielä pidemmälle, sillä kaupungissa on tarjolla myös sähköautoja, autobleue, joita asukkaat ja turistit voivat vapaasti käyttää maksettuaan pienen käyttömaksun. Itse en kyllä lähtisi autolla kaupungin keskustaan sompailemaan, sillä liikennekulttuuri Ranskassa on valitettavasti edelleenkin asennekasvatuksesta huolimatta jokseenkin omaperäistä ja kolhiintumaton auto on todella harvinainen näky.

'Oven eteen pysäköinti kielletty'

Aina on tilaa vielä yhdelle...vaikka poikittain

Arkea ja juhlaa Nizzassa

Arki Nizzassa on esteettistä juhlaa, sillä täällä elää kauneuden ympäröimänä. Kun väliaikainen koti on vanhassa kaupungissa, tuntee elävänsä osana vuosisatojen kuluessa muotoutunutta kokonaistaideteosta. Ulkoseinän takana kohoaa kukkula, jolla aikoinaan sijaitsi puolustuslinnoitus. Alapuolella aukeaa kapeiden katujen sokkelo, vanhojen rakennusten ’ulkoilmamuseo’.  Ympärillä on erityisen paljon barokkikirkkoja, jotka aamulla aloittavat kellojen kumisuttelun tasan seitsemältä ja varmemmaksi vakuudeksi vielä toistavat soitantonsa puolen tunnin välein, ettei vaan kenelläkään aamu-unet venyisi.

Ja hyvä niin, sillä Saint Francoisin uima-allas aukeaa juuri samaan aikaan 150 askeleen ja 50 portaan päässä kotiovelta, joten sinne voi sukeltaa lähestulkoon  suoraan sängystä  unihiekat silmissä ja aloittaa päivän kuntoilemalla.

Unihiekat kyllä rapisivat kun mielenkiinnolla eräänäkin aamuna seurasin paikallisten vesijumppaa samaisella altaalla.  Jumppaajat olivat naisia, jumpan vetäjä keski-ikäinen jo hieman vatsakas herrahenkilö shortseissaan. Lisävarustukseen kuului useampi kerros kultakäätyjä kaulassa ja ranteissa. Yhteistyö ohjattavien naisten kanssa perustui lähinnä naisten suureen itseohjautuvuuteen ja tuttuun ohjelmaan.

Herra ohjaaja ei oikein viitsinyt näyttää liikkeitä, laski rytmiä jumppaajille silloin kuin jaksoi, kätteli ja rupatteli altaalle saapuneiden tuttujen kanssa kunnes jälleen muisti olevansa ohjaamassa vesijumppaa altaassa hyppiville naisille. Välillä ohjaaja sentään taputti ja vihelsi kannustavasti parhaansa yrittäville jumppareille. Ja kaikesta päätellen naiset olivat oikein tyytyväisiä vesijumppatuntiinsa.

Kun ranskalaisten arki on lomien jälkeen alkanut, kulttuuritarjonta kaupungissa on lisääntynyt. Ja mikä parasta, suuri osa tapahtumista on täysin ilmaisia. Viikon aikana on tullut nautittua musiikista laidasta laitaan: moniäänistä kirkkolaulua keskiajalta Sainte Réparaten katedraalissa, irlantilaista kansanmusiikkia kulttuurikeskuksen syyskauden avajaisissa takapihallamme sekä ah, niin ihanan George Michaelin fiilistelymusaa sinfoniaorkesterin säestyksellä megakonsertissa Palais Nikaïassa.

Ranskalaiset tuntuvat rakastavan teemapäiviä ja juhlia. Ainakin niitä on kuluneella viikolla riittänyt: eurooppalainen kulttuuriperintöviikonloppu, valtakunnallinen koululiikuntapäivä, gastronomian juhla-päivä, Alzheimer-päivä, koulupudokkaiden tukipäivä, humanismin juhla…

Miten kaikki tämä sitten näkyy ranskalaisten arjessa? Näkyyhän se.  Kun opetusministeri määrää, niin koululaiset liikkuvat, ja kaikki samana iltapäivänä. (Mitenkähän on liikuntapaikkoja ja varusteita riittänyt kaikille J?) Viikonloppuna  oli myös paljon väkeä  liikkeellä, sillä Nizzassa oli mahdollisuus päästä vierailulle sellaisiinkin kaupungin ’kulttuuriperintökohteisiin’, joihin ei yleensä ole pääsyä. Jos siis jaksoi jonottaa. Ja ranskalaisethan jaksavat!

Itse kävimme tutustumassa mm. kaupungintalon juhlatiloihin ja kaupunginjohtajan työhuoneeseen. Kaupungintalo on komea art deco-rakennus, mutta sisätilat ovat yllättävänkin vaatimattomat. Nykyisen kaupunginjohtajan mieltymys nykytaiteeseen näkyi salien seinillä ja työhuoneessa.

Ruokakulttuurin juhlistamiseksi on nimetty ihan oma päivänsä. Samassa yhteydessä on myös kartoitettu ranskalaisten lempiruoat. Tutkimuksen mukaan ranskalaiset ovat hyvin konservatiivisia kulinaristeja. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen syödään ja arvostetaan samoja ruokia ja ruokalajeja.

Liha pitää pintansa, sillä ranskalaisten suosikkiherkkuja ovat kyselyn mukaan pot- au-feu, lihakeitto ranskalaiseen tapaan, jossa liemi ja liha tarjotaan erikseen sekä foie gras, hanhenmaksa.  Vaikka pikaruoka on yleistynyt ja markettien hyllyt notkuvat valmisruoka-annoksia, viettävät ranskalaiset (naiset) edelleen keskimäärin 1h20 min. ruoanlaittopuuhissa päivittäin. Terveelliseen kotiruokaan halutaan panostaa, sillä roskaruoka valtaa alaa myös täällä.

Ihan vaan kuriositeettina: kansainvälinen Punainen Risti on julkaissut raportin, jonka mukaan maailmassa on 1,5 miljardia liikalihavaa, kun taas nälkää näkeviä on ’vain’ 925 miljoonaa. Ruoan ylenpalttinen ahmiminen aiheuttaa maailmanlaajuisesti enemmän kuolemia kuin aliravitsemus!

Mare à Mare Nord, osa 2: vuoret

Ei ole ollut ruuhkaa poluilla, vaikka paras aika vaeltaa Korsikalla on nimenomaan syyskuu. Ehkä juuri siksi, että tilaa on J.  Ensimmäisten neljän päivän aikana poluilla tuli vastaan kolme ihmistä. Yksin ei toki silti tarvitse maastossa liikkua. Sikoja, lehmiä, hevosia, vuohia ja lampaita riittää seuraksi sekä poluilla että kylillä. Niitä liikkuu maastossa täysin vapaina ja niitä saattaa tupsahtaa eteen yllättävissäkin paikoissa. Autoilijat saavat olla tosi tarkkoina mutkaisilla ja kapeilla vuoristoteillä!

Bergerie à Sega

Korsikalla on vuosisataiset perinteet viedä maatilan eläimet kesäkuukausiksi rannikolta viileämmille laidunmaille vuorille ja hakea ne sieltä takaisin rannikolle lokakuun loppupuolella. Näin tehdään vieläkin ja sieltä täältä rinteiltä löytyviä paimenten kivimajoja, bergeries, käytetään edelleen. Täällä syödään todella lähellä tuotettua luomuruokaa: se vuohi, jonka maidosta on tehty lautasellani olevan chèvre-salaatin juusto, saattaa laiduntaa tuossa muutaman sadan metrin päässä.

Onnelliset siat siestalla

Juustot ja (onnellisten sikojen) lihatuotteet ovatkin tyypillisiä korsikalaisen maatalouden tuotteita. Maataloustukea saarelaisille tietenkin maksetaan, mutta olisipa mielenkiintoista tietää miten he laskevat kaikkien niiden metsissä ja vuorilla viilettävien eläinten pääluvun merkitäkseen ne hakemuslomakkeisiin J.

Kuudes päivä vietettiin Cortessa. Se on aika keskellä Korsikan saarta sijaitseva vanha hieno yliopistokaupunki. Tai kaupunki on oikeastaan aika mahtipontinen sana, sillä eihän se oikeastaan ole kuin suuri kylä. Aikoinaan se kuitenkin on ollut sisämaan merkittävin keskus, sillä jo 1400-luvulla kaupungin korkeimmalle kohdalle vuoren päälle on rakennettu saaren ainoa sisämaan puolustuslinnoitus, citadelle, jonka muurit ovat edelleen olemassa. Niiden suojiin on rakennettu Korsikan hienoin museo, joka valottaa saaren historiaa havainnollisesti ja mielenkiintoisesti.

Corte korkeuksissa

Corte sijaitsee kolmen laakson (Tavignano, Restonica ja Orta) yhtymäkohdassa ja on ollut ennen muinoin ja nykyisinkin liikenteen solmukohta. Sen huomaa mm. Tavignanon laakson hyvin rakennetusta polusta, joka ennen on todennäköisesti toiminut aasipolkuna tavaroiden kuljetuksessa saaren länsiosiin ja nykyisin palvelee meitä vaeltajia. Saaren ainoa junalinja kulkee Corten kautta, samoin kuin saaren poikki kulkeva pohjois-eteläsuuntainen tie.

Tavignanon laaksossa

Välipäivän ja jalkojen lepuuttelun jälkeen oli jälleen energiaa startata polulle. Suuntasimme Tavignanon laaksoon, josta oli matkaa 6 tuntia ja nousua noin 700 metriä määränpäähämme Refuge de la Segalle. Polku kulki laakson pohjalla virtaavaa jokea seuraillen ja nousi pikkuhiljaa mäntymetsiköiden kautta rinteille. Vuorilta virtaava vesi on vielä syyskuussakin virkistävän vilpoista, minkä totesimme pulikoidessamme siinä hellettä hillitäksemme.  Kun matkamme itärannikolta Corteen kulki rinteillä vuoristokylien kautta, Cortesta eteenpäin kohden länsirannikkoa oli tiedossa patikkaa asumattomilla vuoristoseuduilla.

Refuge de la Sega

Majoituimme siis refuge de la Segalle, joka on vaatimaton vuoristomaja ilman sähköä ja mukavuuksia. Suihku tosin on tarjolla, mutta kylmällä vedellä. Katolla olevat aurinkopaneelit onneksi antavat sen verran energiaa, että auringon laskiessa paikka ei pimene täysin. Otsalampuillemmekin on käyttöä, sillä yö vuoristossa tähtitaivaasta huolimatta on tosi pimeä.  Ruokaa on saatavilla, joskin se on suhteellisen kallista kun kaikki majalla tarvittava pitää rahdata muuli- tai hevoskyydillä ylös vuoren rinnettä.

Ensin taustalla näkyvää rinnettä alas...

Seuraava kahdeksas päiväkin meni korkeilla rinteillä, kohti edessä häämöttävää Monte Cintoa, joka on Korsikan korkein vuori (2706 m.) Mutta niin kuin edellisinäkin päivinä, matka seuraavalle vuorelle käy aina laakson kautta, joten suunta kääntyi iltapäivällä alaspäin kohti Calacucciaa ylitettyämme vuoren harjanteen n. 1600 metrin korkeudessa.

...ja seuraavana päivänä tuolta laaksosta taas ylös

Seuraavana aamuna lähdimme taas kapuamaan, tällä kertaa reittimme rankimmalle osuudelle, johon kului yli kahdeksan tuntia. Poikkeuksellisesti polulla oli paljon väkeä, mikä selittynee sillä, että reitillä oli myös GR 20-polun kulkijoita (niitä ’tosimiehiä ja –naisia’) high tech-varusteissaan. Ehkä mekin vielä jonain päivänä uskaltaudumme kyseiselle reitille… Illaksi päädyimme paikalliseen laskettelukeskukseen (!) Col de Verghion rinteillä. Hieman vaikea näillä helteillä kuvitella tänne vilkasta talviurheilukeskusta, mutta varustevuokraamon monorivistöistä päätellen kävijöitä varmaan jonkin verran on. Ja kausihan on pitkä, kun vielä kesäkuussakin korkeimmilla rinteillä on lunta.

Evisa

Viimeiselle eli kymmenennelle etapille kohti Evisan kylää lähdimme haikeissa tunnelmissa. Vielä päivä vuoristossa ja sitten olisimme reittimme määränpäässä länsirannikolla. Evisasta palasimme bussilla takaisin Corteen, josta jatkoimme junalla Bastiaan. Junarata Korsikan vuoriston halki Ajacciosta Bastiaan rakennettiin 1800-luvun lopussa ja se on aikoinaan ollut valtava ponnistus, koska rata kulkee lähes koko matkan vuorten rinteillä ja tunneleita on useita. Matka Ajacciosta Bastiaan kestää 3,5 tuntia on elämys, jota suosittelen kaikille Korsikalla vieraileville. Maisemat ovat huikeat.

Pikkujunalla kohti Bastiaa

Suomalaisten on melko helppo ymmärtää korsikalaisten mentaliteettia. Tunnelma useissa majapaikoissa ja ravintoloissa matkan varrella on ollut lähestulkoon kaurismäkeläinen. Korsikalaiset lähestyvät ulkomaalaisia melko varautuneesti ja palvelevat vähäsanaisesti, niukkaeleisesti ja juronoloisesti. He eivät viljele kohteliaisuusfraaseja samassa määrin kuin manner-ranskalaiset. Kohtaamamme korsikalaiset ovat kuitenkin hyväntahtoista, huumorintajuista ja vieraanvaraista väkeä omalla rujolla tyylillään.

Kyllähän tämän voimalla jaksaa mitä vaan!

Patikointi vuoristossa tarjoaa oikeastaan täydellisen flow-kokemuksen: se on sopivassa suhteessa haastavaa muttei ylivoimaista. Varsinkin vaikeassa maastossa joutuu turvallisuussyistä keskittymään 100% siihen, mitä on tekemässä eli silloin on täydellisesti läsnä hetkessä. Flow-määritelmän mukaan patikoinnissa pystyy myös hyödyntämään omaa osaamistaan, vaikkapa kokemusten myötä kehittyviä vaellustaitoja ja kohenevaa kuntoaan. Se myös suo mahdollisuuden nähdä tekemisensä tuloksen ja nauttia siitä: kyllähän se tuntuu hienolta kun on jaksanut kiivetä 2000 metrin korkeuteen ihailemaan alhaalla aukenevia maisemia! Ja silloin kun maasto on miellyttävän helppoa eikä vaadi niin tiukkaa keskittymistä, muuttuu flow meditatiiviseksi tajunnanvirraksi, joka vapauttaa pään turhasta painolastista J.

Mare à Mare Nord, osa 1: kylät

Basilique San Nicolao

Matkaan lähdettiin Morianin kylästä meren rannalla. Ensimmäinen etappi oli Pentin pikkuruinen kylä vuoren rinteellä. Ja siinä matkan varrella ohitettiin pari muutakin pittoreskia vuoristokylää, joissa ei muutamaa taloa enempää asutusta ollut. Upeita barokkikirkkoja seudulle on kuitenkin 1700-luvulla rakennettu, joten historiallisesti merkittävistä seuduista on kyse.  

San Nicolaon kylässä kylän historiaa oli hauskasti tallennettu rakennusten seinille vanhoin valokuvin, jotka kertoivat kylän elämästä ja ihmisistä viime vuosisadan alussa.

Reittimme varrella majoittuminen tapahtuu gîte d’étape-majataloissa, joissa saa petipaikan ja halutessaan iltapalaa ja aamiaisen. Ja haluaahan sitä, kun mistään muualta ei ruokaa ole näillä seuduilla mahdollista saada ja Bastiasta hankitut muonavarastotkin hupenevat nopeammin kuin arvaisikaan.

Gîte d'étape, majapaikkamme Pentissä

Toinen patikkapäivä kuljettiin pää pilvissä, kirjaimellisesti. Ja varovasti askeltaen, sillä polut olivat edellisen yön rankkasateiden jälkeen mutaiset ja kivet liukkaat. Polku nousi Pentin kylästä upeiden kastanjametsiköiden kautta vuorenharjanteen yli ja laskeutui harjanteen toisella puolella Alesanin laaksoon. Kuljimme noin kilometrin korkeudessa ja pilvet roikkuivat juuri samalla korkeudella, joten laaksoihin avautuvat upeat maisemat jäivät tämän päivän osalta paljolti näkemättä L. Ja kunnon saderyöpynkin saimme niskaamme ennen kuin ennätimme Castagneton kylään, jossa oli seuraava gîte d’étape.

San Nicolao

M. Rabotin oli jo meitä odottanutkin ja laittanut huoneen valmiiksi. Muita patikoijia ei ollut tulossa, joten koko huone omaan käyttöön oli silkkaa luksusta.

Sen verran sadepilvien läpi näki, että laaksoa ympäröivillä rinteillä oli useita pikkukyliä. M. Rabotinin mukaan laakson kylissä on asukkaita yhteensä kolmisensataa. Lähimpään kauppaan on matkaa yli 20 kilometriä ja patonkienhakureissulle lähtee kylästä aina joku ja hänelle voivat muutkin jättää tilauksen.

Mazzolan kylä

Laakson ainoa postitoimisto Castagneton kylässä suljetaan sekin, kun asukkaita on niin vähän, että toiminta on kannattamatonta. Monissa niistä kylissä, joiden läpi olemme kulkeneet, kylän ainoa palvelu näyttäisi olevan postilaatikko jonkun talon seinässä.

Palvelujen puutteesta huolimatta kylät sinnittelevät sitkeästi ja pysyvät asuttuina. Hiljaisia ne toki päiväsaikaan ovat, kun väki on töissä rannikolla. Osa taloista tosin on tyhjillään, koska asukkaat ovat muuttaneet työn perässä mantereelle. Eläköityessään he usein palaavat takaisin kotitaloihinsa Korsikalle.

Perellin kylä

Pihat ovat siistejä ja hyvin pidettyjä samoin kun talojen väliset kivetyt kujat. Kylät ovat tyyliltään hyvin yhtenäisiä: vanhoja kivitaloja, joissa useissa on liuskekivikatto ja pienet luukuilla suojatut ikkunat. Yksinkertaista ja kaunista. Oletettavasti näitä Korsikan syrjäseutuja tuetaan taloudellisesti sekä Pariisista että EU-tuilla ja hyvä niin, sillä kylissä on vuosisatojen historia lähestulkoon alkuperäisessä asussaan.



Castellare di Mercurio



Kolmas etappi Castagnetosta Pianelloon sujuikin sitten hellesäässä. Päivä päivältä saaren keskiosan vuoret tulevat lähemmäksi ja kolmannen päivän aikana saimme jo esimakua tulevasta. Kun matka etenee, vauhti hidastuu rinteiden jyrkentyessä.

Jo tässä vaiheessa on käynyt selväksi, että majataloissa tarjoiltava iltapala on paremminkin kolmen ruokalajin gourmet-ateria, jonka eteen emäntä on nähnyt vaivaa ja huomioinut kasvisruokatoiveemme. Muutenhan korsikalainen ruoka on lihapainotteista ja melko tuhtia. Aamupala onkin sitten perinteiseen ranskalaiseen tyyliin pala patonkia tai muutama korppu hillon kanssa ja kuppi teetä. Sen voimalla sitten taivalletaan päivä J.  Majatalot tuntuvat olevan myös paikallisten suosiossa, sillä iltasella meidän retkeilijöiden lisäksi paikalle on kokoontunut myös kyläläisiä lasilliselle. Muita viihdykkeitähän kylissä ei juuri ole.

Neljännen päivän reitti kulki Pianellosta Sermanuun ja oli matkaltaan toistaiseksi pisin, noin 15 kilometriä. Yleensä polun varrella oleviin kyltteihin matkat merkitään tunteina, ei kilometreinä, mikä onkin kulkijan kannalta informatiivisempaa. Maasto vaihtelee eri etapeilla hyvinkin vaikeakulkuisesta leppoisan tasaiseen ja nopeasti kuljettavaan. Omat päivätaipaleemme ovat olleet 10-15 kilometriä ja niihin on kulunut aikaa keskimäärin 6-7 tuntia. Ollaan pidetty taukoja ja kuljettu nautiskellen kun ei ole kiire mihinkään. Tänään jätimme hyvästit merinäkymille, sillä nyt ollaan jo niin lähellä saaren vuoristoista keskiosaa, ettei sieltä enää näe rannikolle.

Santa Lucia

Neljäs vaelluspäivä päättyi mukavissa tunnelmissa Sermanussa, kun majatalon terassille katetun illallispöydän ääreen meitä kerääntyikin yllättäin useampia: iloinen nelihenkinen norjalaisseurue, jo aikaisemmin tutuksi tullut saksalaispariskunta ja ranskalaisherra, jonka lapsenlapset käyvät Eurooppa-koulua Helsingissä. Syötiin korsikalaisia herkkuja, kuunneltiin perinteistä korsikalaista moniäänistä laulua ja ihailtiin auringonlaskua vuorten taa.

Matkantekoa rinteillä ennen Cortea

Viidentenä vaelluspäivänä määränpäänä oli Corte, jonne oli matkaa 18 kilometriä. Sikäli päivän patikka oli raskas, että polku kulki avoimessa ja karussa maastossa suurimman osan matkaa auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta, mittarissa asteita 29. Voimia antoi ajatus välipäivästä Cortessa, johon majoittuisimme kahdeksi yöksi.

Sermanon kylä, taustalla Monte Rotondo aamuauringossa

Kouluhuolia Korsikalla

C’est la rentrée – loma on ohi ja ranskalaiset palaavat sorvin ääreen ja lapset koulun penkille. Kaupunkikuvassa näkyy enimmäkseen paikallisia, sillä muuallakin Euroopassa syyskuun alku merkitsee lomien loppumista. Ranskassa ei kohista Kreikan lainapaketin vakuuksista, vaan keskustelua herättää enemmänkin koulutuskysymykset ja kaavaillut muutokset nykytilaan. Ranskalaiset suhtautuvat intohimoisesti  koulutukseen ja ovat ylpeitä omasta perinteisestä ja ylhäältä säädellystä (=vanhanaikaisesta ja jäykästä?) koulutusjärjestelmästään, jolla tosin ei Pisa-tuloksissa ylletä edes keskitasolle.  Nyt on käynyt ministeriltä käsky aloittaa alakoulun oppilaiden parissa moraaliopetus. Siitähän opettajat riemastuivat, kun mitään sen kummempaa opetussuunnitelmaa tai –ohjelmaa ei kyseisestä opetuksesta ole saatavissa ja opetusministeri Luc Chatel itse tyytyi uutisissa valaisemaan tavoitteita tyyliin: ” Lasten kanssa voi keskustella siitä, mikä on oikein ja väärin, miten kunnioitetaan kanssaihmisiä ja mitä on suvaitsevaisuus.” Jokainen opettaja voi siis opettaa moraalia ihan omista lähtökohdistaan ja oman moraalinsa pohjalta. Mielenkiintoista.  Huolta on herättänyt myös yli 7000 opettajan paikan nipistäminen säästösyistä. Lakkoa ollaankin jo suunnittelemassa pidettäväksi kuun lopulla. Vanhempia hiertää lasten koulutarvikkeiden hankkimisesta koituvat kustannukset, jotka nekin nousevat vuosi vuodelta. Tänä syksynä yläkoululaisen tarvikkeet (muut kuin kirjat) kustantavat keskimäärin 350 €.  Jään mielenkiinnolla seuraamaan tapahtumien kulkua ja keskustelun etenemistä…

Vaellusmatkamme on edennyt Nizzan kautta Bastiaan Korsikalle. Vaikka autolauttamme oli nimeltään Mega Express, matka saarelle kesti 5,5 tuntia. Hyvällä kelillä ja tyynellä säällä se on miellyttävä rupeama, mutta onpa kokemuksia samasta matkasta myös myrskyssä, jolloin ensisijainen toive oli lähinnä vain selviytyä matkasta hengissä.

Bastia on hieno kaupunki, jolla on luonnetta. Se ei kaikkien mielestä ole kaunis kaupunki, sillä kaupungissa on hylätyn oloisia kadunpätkiä, joilla talot ovat päässeet rapistumaan  huonoon kuntoon. Itse kuitenkin pidän kaupungin rosoisuudesta ja siitä, että kuluneet vuosisadat näkyvät rakennuskannassa eikä kaikkea ole edes yritetty modernisoida ja somistaa. Kunnioitettavan pitkä historia kaupungilla onkin, sillä siellä on ollut asutusta jo Rooman valtakunnan ajoilta lähtien. Virallisesti se perustettiin vuonna 1372 kun genovalainen kuvernööri päätti rakentaa linnan ja kauppapaikan nykyisen Bastian kohdalle. Nimensä kaupunki sai linnoitusta merkitsevästä sanasta bastiglia. Ranskalaisten haltuun kaupunki siirtyi vasta 1700-luvulla ja oli Korsikan pääkaupunki vuoteen 1811 asti.

Täällä hankimme vielä viimeisiä varustuksia huomenna alkavalle patikalle. Ensimmäiset neljä päivää kuljetaan kaupattomilla seuduilla, joten paketti Wasa-näkkäreitä rinkassa saattaa tulla vielä tarpeeseen J. Helteen toivoisi hellittävän, sillä aurinkoisilla rinteillä kapuaminen 30 asteen helteessä vie mehut aika nopeasti ja matkaa on kuitenkin pitkästi taivallettavana.