Kreetalle tyypillistä maisemaa ovat vuoret ja rotkot, joista jälkimmäisiä on Kreetalla enemmän kuin missään muualla Kreikassa. Osaan rotkoista ja kanjoneista on suhteellisen helppo päästä, osa taas vaatii erityisjärjestelyjä, sillä ne päätyvät meren rantaan, josta ei pääse eteenpäin kuin venekuljetuksella. Niihin pääsee yleensä vasta toukokuusta alkaen kun rotkon pohjat ovat kuivuneet vuorilta virtaavista sadevesistä – ja lumihuipuilta valuvista sulamisvesistä. Kreetalla on nimittäin lumihuippuisia vuoria vielä toukokuussakin.
Patikkamme Aradhenan rotkoon alkoi Loutro-nimisestä pikkuruisesta kylästä saaren etelärannalla. Kylään pääsee ainoastaan kävellen tai veneellä muutaman kerran päivässä. Loutrossa on vain joitakin rakennuksia, kaikki yhdenmukaisen valkoisia sinisillä ikkunaluukuilla. Tarjolla on majoitusta matkailijoille ja muutamia ravintoloita päiväretkeläisiä palvelemaan. Kun viimeinen venekuljetus Loutrosta lähtee klo 18 illalla, paikka hiljenee täysin.
Matka rotkoon kävi jyrkkien rantakallioiden kautta, joilla lampaat ja vuohet olivat kuin kotonaan. Sydän kylmänä sai seurata kun pikkukilit keikkuivat jyrkänteillä ruohotupsua kurkotellen alapuolella kymmenien metrien pudotus meren aaltoihin. Aina ne sen tupsunsa kuitenkin onnistuivat saamaan elleivät sitten viisaasti perääntyneet pystysuoralta kallioseinältä turvallisemmalle alustalle.
Imbrosin rotko on 8 kilometriä pitkä ja sekin kiemurtelee vuorilta kohti meren rantaa. Reitti on huiman hieno ja siellä pohjalla vaeltaessaan tuntee kyllä pienuutensa luonnon keskellä. Olimme varautuneet erämaakokemukseen ja ottaneet mukaan riittävästi vettä ja syötävää. Yllätys olikin melkoinen kun puolessa välissä matkaa kallionkolosta löytyi hippityylinen puun oksilla katettu kahvila, josta saa sesonkiaikana kuulemma useammankin merkkistä olutta vilvoittamaan väsynyttä kulkijaa J.
Rotkoista suurin ja kaunein, Samaria Gorge, on tarkoitus myös käydä kävelemässä loppuviikosta jos säät suosivat ja jalat kantavat.
