Vaellusreiteille pääseminen Uudessa-Seelannissa ei käy ihan käden käänteessä. Punkkapaikka eräkämpälle varattiin ja maksettiin jo joulukuussa. Vuorokausi ennen vaelluksen alkua täytyi vielä käydä ilmoittautumassa paikallisessa DOC –toimipisteessä (Department on Conservation) Te Anaussa. Sieltä mukaansa sai lipukkeen, jota tarvitaan majalla sekä kartan, oppaan ja jätepussin. Luontoon ei saa jättää mitään, vaan kaikki on tuotava mukanaan takaisin.
Puurajan jälkeen maisema muuttui alppimaiseksi ylängöksi. Tuuli yltyi ja lämpötila laski, joten kotoa tuoduille villahanskoille oli käyttöä.
Luxmore Hut sijaitee reilun kilometrin korkeudessa. Se on todellinen luksusluokan maja, sillä varustukseen kuuluu jopa sisävessat. Petipaikka löytyy 60 majoittujalle ja keittiötiloissa on kaasuliedet ja pieni kamiina. Puut kamiinaan pitää tuoda helikopterilla, sillä aluehan on luonnonsuojelualuetta eikä sieltä saa hakata puita edes majan lämmitykseen.
Ajoitus majalle saapumiseen ei olisi voinut olla parempi, sillä sade alkoi lähes heti sinne saavuttuamme. Ja sitä jatkuikin sitten koko loppupäivän ja yön. Ja sen lisäksi tuuli yltyi myrskylukemiin, 70 km/h. Yöllä heräsin unesta, jossa ajoin vuoristoradalla, mutta herättyäni huomasinkin, että sehän olikin vain maja ja oma punkkani, jotka tärisivät myrskytuulen voimasta.
Tunnelma majalla oli oikein kodikas, kun me noin kuusikymmentä eri ikäistä, eri puolilta maailmaa tullutta reissaajaa kokkailimme, ruokailimme ja kulutimme aikaa yhteisessä tilassa kamiinan lämmössä myrskyn ulvoessa ulkona. Nukkumaan mentiin sitten kun tuli pimeä, sillä kynttilät eivät olleet makuutuvissa sallittuja.
