Kuukausi Nizzassa meni nopeasti. Kaupunki tuli entistäkin tutummaksi ja rakkaammaksi, samoin ympäröivät seudut, joita paljon ennätettiin kierrellä. Sää oli vuodenaikaan nähden ennätyksellisen helteinen: 27-28 astetta ja aurinkoista koko kuukauden. Se oli hyvää harjoittelua tuleville viikoille, sillä sama lämpötila jatkuu, tosin lisänä vielä lähes 100% kosteus. Tropiikki kutsuu matkaajaa…
Jo Orlyn kentällä sai muistutuksen tropiikin vaaroista: dengue- kuumetta on liikkeellä ja oireiden ilmaantuessa pitäisi pikimmiten turvautua lääkärin apuun. Niin, nythän on trooppisilla seuduilla sadekausi menossa ja hyttysiä riittää. Pitkähihainen paita, hyttysmyrkky ja hyvä ilmastointi yöaikaan pitänevät itikat loitolla ainakin näin ensihätiin.
Saarilla on tarkoitus liikkua tulevat viikot ja aluksi Guadeloupilla. Paikka on tuttu kymmenen vuoden takaa ja paluu saarelle tuntuu tosi mukavalta. Veikkaukseni on, että saari ei kovinkaan paljon ole kymmenessä vuodessa muuttunut. Nähtäväksi jää, kun lähdemme saarta kiertämään. Jo ensivierailulla aikoinaan selvisi, että Guadeloupe on niin paljon muutakin kuin matkatoimistojen mainoslehtien palmurantakuvat. Itse asiassa vain hyvin pieni osa saaresta on (ranskalaisten) turistien kansoittamaa ja muualla paikalliset elävät omaa elämäänsä turistien ulottumattomissa.
Saaren urbaaneinta osaa on pääkaupunki Pointe-à-Pitre. Palmurantalomaidylliä hakevien ei kannata sinne mennä, sillä kaupunki esteettisenä kokemuksena saattaa tuottaa pettymyksen. Kaupunki on vuosisatojen saatossa kovia kokenut ja se on jättänyt jälkensä: maanjäristyksiä, sykloneita, tulipaloja, koleraepidemioita. Paljon ei ole vanhaa jäljellä ja betoni on korvannut perinteiset puutalot.
Se on kuitenkin karuudessaan aito ja elämää sykkivä paikka. Ihan kaikkiin osiin ei kuitenkaan kannata ainakaan ilta-aikaan mennä, sillä seudulla on ihan yleisesti tunnustettu huumeongelma nuorison keskuudessa ja siitä kylkiäisenä kasvupiikki rikostilastoissa.
Kaupungista on turha etsiä KappAhlia, Henkkaa ja Maukkaa eikä muitakaan ketjumyymälöitä tai edes tavarataloa. Pieniä sekatavarakauppoja sen sijaan on vieri vieressä ja osa myynnistä on levittäytynyt liikkeiden ulkopuolelle. Kaupungissa nimittäin yksityisyritteliäisyys kukoistaa. Kaduilla ja toreilla istuskelee myyjiä kärryineen ja laatikoineen. Tarjolla on kalaa, saippuaa, banaaneja, rintaliivejä, koruja…
Ruokakaupassa on saanut ihmetellä, miten kummassa paikallisilla on varaa ostaa näin kallista ruokaa. Hinnat ovat vähintäänkin samat kuin Ranskassa tai Suomessa ja elintaso Guadeloupilla on kuitenkin huomattavasti alhaisempi. Tokihan hinta korkeaksi muodostuukin, kun lähestulkoon kaikki kaupassa myytävä tuodaan saarelle Ranskasta! Saarella on varmasti aiheesta viime vuosina lakkoiltu ja osoitettu mieltä korkeiden elinkustannusten vuoksi.
Gosier aivan Pointe-à-Pitren läheisyydessä on vireä paikka sekin. Ovat satsanneet viime vuosina kuntalaisten peruspalveluihin: on uusi hieno mediateekki, kirjasto, ala-asteen koulu ja kunnantalo, terveyskeskuskin rakenteilla. Rippeitä vanhasta rakennustyylistä on nähtävänä siellä täällä uusien pytinkien lomassa. Löytyipä kylältä vanhempain koulukin, ’École des parents’.
Toisin kuin vanhempainkouluissa Suomessa, tässä koulussa ei niinkään tueta vanhempia heidän kasvatustehtävässään, vaan koulussa vanhempien on mahdollista oppia mm. lukemaan, laskemaan ja huolehtimaan perheen raha-asioista.
Liikkuminen julkisilla liikennevälineillä Guadeloupilla vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kun kyselimme bussiaikatauluja pääkaupungin suuntaan, selvisi, ettei niitä ole. Kun ihmettelin, että miten niin ei ole, vastauksena oli, että kun on niin vaikea tietää milloin ne bussit kulkevat (??!!) Mutta kyllä ne kulkevat, vakuuteltiin. Ainakin arkena. Testasimme asian ja kyllä ne kulkivat. Eikä tarvinnut tien varressa odottaa kuin 25 minuuttia J. Ihailen paikallisten kärsivällisyyttä ja epävarmuuden sietokykyä.
