Kestävää kehitystä?

Australialaisten hiilijalanjälki on maailman suurimpia. Kun nyt parisen kuukautta on seuraillut heidän elämäntapaansa, en oikeastaan ihmettele miksi näin on. Pääministeri Julia Gillard on yrittänyt koko alkuvuoden saada ymmärrystä ja hyväksyntää ajamalleen hiiliverolle, jolla yritetään saada pahimpia saastuttajia maksamaan päästöistään. Järkevää ja välttämätöntä. Paitsi kansan mielestä, joka ei suostu maksamaan senttiäkään puhtaamman ympäristön puolesta.  

Luontopolulle ei tupakantumppeja tiputella!

Vaikka Australiassa ja varsinkin Tasmaniassa pidetään toisaalta hyvää huolta luonnosta kun on kyse kansallispuistoista, niin arjen ympäristöteot ovat vähäisiä. Luonnossa liikkujilta vaaditaan äärimmäistä varovaisuutta ettei luontoon pääse mitään sinne kuulumatonta esim.  roskien muodossa. Polkujen varsilla on paljon maan ainutlaatuisesta luonnosta kertovia infotauluja ja eläintarhoissa ja akvaarioissa on panostettu todella paljon lasten ja nuorten valistamiseen luonnonsuojelun tärkeydestä.

Mutta ne arjen ekoteot… Kaupassa kaikki ostokset pakataan automaattisesti ilmaisiin muovikasseihin puolestasi ellet sitä erikseen kiellä. Ja kukapa nyt itse pakkaisi ja vieläpä omiin kangaskasseihin kun kaiken saa valmiina. Kierrätys täällä on aivan satunnaista ja silloinkin kun kierrätyspisteitä löytyy, lasit, alumiinitölkit ja muovipullot pannaan kaikki samaan laatikkoon. Vaikea kuvitella, että niitä joku jossain erittelisi eli samoille kaatopaikoille todennäköisesti päätyvät. Pullopanteista ei täällä ole kuultukaan ja hieman ihmeissään kassalla katsoivat kun yritimme saada palautuspulloista rahaa J. Ja pullojahan täällä joutuu kaatopaikalle aivan käsittämättömät määrät kun helteillä juomia kuluu. Biojäteastioita ei myöskään missään ole tullut vastaan.

Kaikilla australialaisilla tuntuu olevan unelma omasta talosta. Tilaahan maassa on omakotiasumiseen vaikka millä mitalla, mutta käytännössä asuttuja seutuja maassa on vain rannikoilla. Itse asiassa Australiassa yli 85% ihmisistä asuu etelä- ja itärannikon kaupungeissa. He eivät kuitenkaan asu kerrostaloissa, vaan omakotitaloissa, joiden vyöhyke ulottuu lähestulkoon kaupungin keskustasta yhä kauemmas ympäröivälle maaseudulle.

 Maata kierrellessä huomaa selvästi, miten asuntojen koot ovat vuosien varrella kasvaneet. Ennen 100 neliötä oli perheasunnoksi riittävä,  nykyisin rakennetaan usean sadan neliön ’unelmataloja’  Amerikan tyyliin.  Niitä kuvataan osuvasti nimellä  McMansions, sillä niin hampurilaistyyliin sarjatuotannolla näitä taloja tehtaillaan toteuttamaan ihmisten unelmaa asumisesta.

Ilmakuva omakotialueesta Mc Mansion- taloineen

Melko kestämätöntä kehitystä, kun ottaa huomioon talojen energiankulutuksen, rakennuskustannukset, alueiden infrastruktuurin ja teiden rakentamisen sekä päivittäisen yksityisautoilun kodin ja työpaikan välillä. Ja autoina on yleensä paljon bensaa kuluttavat maasturit. Voisi kuvitella, että maassa, jossa aurinko paistaa suurimman osan aikaa, sitä hyödynnettäisiin tehokkaammin. Hämmästyttävän harvoin täällä kuitenkin törmää aurinkopaneeleihin talojen katoilla.

Liikkuminen maassa, jossa välimatkat ovat valtavia, asettaa omat haasteensa. Todennäköisesti useiden valinta on lentäminen. Niin mielellään kuin junalla liikkuisikin jo pelkästään sen ekologisuuden vuoksi, se on tehty todella hankalaksi. Ratojen raideleveydet vaihtelevat osavaltiosta toiseen ja kussakin osavaltiossa on omat firmansa hoitamassa junaliikennettä joten aikatauluhaasteita ja junanvaihtoja pitkillä matkoilla ei voi välttää.

Niinkuin moni muukin reppuselkämatkaaja myös me päädyimme Greyhoundin punaiseen bussiin matkalla Brisbane-Byron Bay-Port Macquarie. Kymmenen tuntia bussissa istumista, mutta onneksi sentään kahdessa osassa.