Brisbane tulvien jälkeen

Onneksi emme muuttaneet matkasuunnitelmiamme ja jättäneet Brisbanea väliin. Tämä on hieno kaupunki ja suuresta koostaan huolimatta erittäin miellyttävä ja ’helppokäyttöinen’ varmasti sekä paikallisille että meille vierailijoille.  Samalla tavalla kuin Sydney, tämä on kaupunki hedonisteille ja elämästä nautiskelijoille.

Kaupungissa on paljon ihania puistoalueita, kahviloita ja kokoontumispaikkoja ulkosalla, joissa ihmiset viettävät aikaa ja nauttivat elämästä. Ja kaikkialla on silmiinpistävän siistiä: roskat on roskiksessa ja julkiset tilat hyvin hoidettuja. Joissakin joen rannan puistoissa on vielä tulvien jälkeiset kunnostustyöt menossa, mutta muuten ei tammikuun katastrofista juuri näy merkkejä ja elämä pyörii normaalisti. Tätä kaupunki ja itse asiassa koko Queenslandin osavaltio ovat yrittäneet kuluneiden kuukausien aikana vakuutella saadakseen turistivirrat jälleen palaamaan seuduille.

Tähän mennessä on jo tullut selväksi, että australialainen nykytaide on ihan omaa luokkaansa innovatiivisuudessaan ja kiinnostavuudessaan. Kun on nuori kansakunta ilman menneisyyden painolastia, kaikki on mahdollista myös taiteessa. Tasmaniasta löytyi upouusi modernin taiteen museo, Mona, joka on jo nyt kansainvälinen hitti ja yksi mielenkiintoisimmista, joissa olen matkoillani käynyt.

Brisbanesta löytyi myös todellinen helmi, Goma – Gallery of Moden Art. Tuplasti mielenkiintoiseksi sunnuntaisen vierailumme museoon teki museon muut vieraat. Jo kymmeneltä aamulla siellä oli täysi tohina päällä. Väkeä oli paljon ja heistä hyvin suuri osa innostuneita lapsia ja nuoria vanhempiensa kanssa. Ja kyseessä oli aivan tavallinen sunnuntai, ei mikään ’Nyt koko perhe museoon’-tempauspäivä. Näyttelyt oli tehty hyvin vuorovaikutteisiksi ja osallistaviksi, joten puuhaa riitti perheen pienimmillekin. Lisäksi museossa oli hienosti huomioitu nuoret kävijät laittamalla heille omat ’faktaruudut’ teosten viereen, jotka selvittivät hieman mistä taideteoksissa oli kyse. Sopivat hyvin myös meikäläiselle J.  Ja mikä hienointa, kaikki nämä upeat museot ja taidenäyttelyt ovat täysin ilmaisia!

Taidenautintoja on ollut tarjolla myös elokuvan muodossa. Ja vieläpä uusimman ranskalaisen, sillä parasta aikaa on menossa ranskalaisen elokuvan festivaalit, ja viikon ajan saleissa pyörii kymmeniä viime vuonna ensi iltansa saaneita ranskalaiselokuvia! Ja aikuisten elokuvakokemukseen täällä näyttää olennaisena osana kuuluvan lasi viiniä ja pientä purtavaa, sillä elokuvasaleihin käydään ravintolan kautta ja viinit ja purtavat voi aivan vapaasti viedä salin puolelle. Karkkipussien rapinaa ja popcornin rouskutusta ei täällä ole tarvinnut kuunnella.

Sunshine Coast, Queensland

No worries, kuten australialaisilla on tapana sanoa tilanteessa kuin tilanteessa. Täällä se tuntuu hyvin omaksutulta elämäntavalta – huoletonta ja rentoa. Ja mikäpä jottei, jos kotipaikka on Sunshine Coast.

Alkuvuoden tulvista huolimatta emme luopuneet alkuperäisestä suunnitelmastamme tulla tutustumaan Australian itärannikkoon ja Queenslandin osavaltioon eli täällä ollaan. Melko lailla nimensä veroinen paikka, sillä aurinko todellakin paistaa. Tasmanian mukavasta +18 asteesta lämpötila lähestulkoon tuplaantui. Olosuhteita voisi kuvailla lähinnä trooppisiksi kun kosteusprosenttikin on lähellä sataa. Samalla aktiviteettitaso puolittui, kun helteessä ei yksinkertaisesti kovin suuriin ponnistuksiin jaksa ryhtyä.

Sunshine Coast on pituudeltaan noin sadan kilometrin mittainen pätkä upeaa hiekkarantaa Brisbanesta pohjoiseen, joka on suurimmilta osin hyvin rauhallista ja luonnonvaraista seutua. Varsinkin nyt lomakauden ulkopuolella rannoilla näkee vain yksittäisiä surffaajia ja koiran ulkoiluttajia.

Noosa on yksi rannikon ylellisen tyylikkäistä pikkukaupungeista, paikallinen Westend. Ihmiset asuvat (tarpeettomankin) suurissa omakotitaloissa, joiden pihassa on yleensä kaksi maasturia ja vene, rannikolla kun ollaan. Tontit on tarkkaan aidattu – yksityisyyttä halutaan suojella. Noosaan ovat myös turistit tykästyneet ja sinne on paikallisten asukkaiden mielestä rakennettu jo liikaakin hulppeita loma-asuntoja, jotka ovat suuren osan vuotta tyhjillään.

Elämä tuntuu seudulla pyörivän hyvin paljon meren ja mereen liittyvien harrastusten ympärillä. Paikallisissa lehdissä suuri osa säätiedotuksista koostuu lähinnä tuulitiedotuksista, lasku- ja nousuvesitiedoista ja eri rantojen aaltotilanteesta. Surffaaminen ja kaikenlainen muu vesielämä on olennainen osa kaiken ikäisten arkea. Koulu- ja työpäivän jälkeen lähdetään lautailemaan ennen pimeän tuloa.

Ja uusia lajeja kehitellään entisten rinnalle: nyt näyttää olevan muotia jonkinlainen tasapainolautailu, standup paddling. Se vaikuttaakin huomattavasti järkevämmältä lajilta kuin perinteinen surffaus, jossa suurin osa ajasta näyttää menevän laudalla pötköttäen tai vedessä seisten sitä suurta aaltoa odotellessa. Kun sopiva aalto kohdalle sattuu, muutama sekunti laudalla ja taas seuraavaa odottelemaan. Standup-versiossa mela on hyväksi avuksi ja laudalla pysyy pitkän tovin, mikä lienee tarkoituksenmukaista. Ja aaltoja ei tarvita lainkaan!

Menneisyyden tarinat

Tasmaniaa kiertäessä on törmännyt saaren historiaan kaikkialla. Ei niin pientä paikkaa olekaan, johon ei liittyisi joku tapahtuma tai tarina menneisyydestä. Tarinat liittyvät sekä saaren väestöön että sen luontoon ja ympäristöön. Polkujen varsiin ja taajamiin on pystytetty infotauluja, joissa historiaa tehdään eläväksi. Saarella on kokoonsa nähden hämmästyttävä määrä pieniä museoita ja mielenkiintoisia jäänteitä karusta menneisyydestä. Ehkä tasmanialaiset yrittävät päästä sinuiksi melko synkänkin historiansa kanssa tekemällä siitä näkyvää. Samalla he ikään kuin ’hyvittävät’ esi-isien tekemät julmuudet mm. alueen alkuperäisille asukkaille, joiden kulttuuri ja elämäntapa lähestulkoon tuhottiin 1800-luvulla.

Sarah Island

Ehkä pysähdyttävimmät tarinat liittyvät saaren historiaan vankilasiirtolana 1800-luvulla. Silloin saarelle laivattiin rikollisia Britanniasta ja sen alusmaista ja sijoitettiin paikkoihin, joista ei pakoon päässyt. Siirto Tasmaniaan tarkoitti käytännössä elinikäistä karkotusta omasta maasta, koska paluumatkaan ei vangeilla rangaistuksen kärsittyään useinkaan ollut varaa. Vankilasaarillaan he tekivät todella raskasta fyysistä työtä surkeissa olosuhteissa ilman kunnon ravintoa. Todellisuudessa juuri nämä vangit ovat rakentaneet saaren infrastruktuuria, sillä ei Tasmaniassa vielä 1800-luvun alussa ollut juurikaan teitä, rautateitä, laivoja, julkisia rakennuksia jne.

Maria Island

Maria Island ja Sarah Island ovat vankilasaarista tunnetuimmat ja siellä on edelleen nähtävissä raunioita mm. vartijoiden asunnoista ja hallintorakennuksista sekä vankityrmistä. Paikoista pahamaineisin on ehkä Port Arthur, jonne passitettiin muissa vankisiirtoloissa rikkeitä tehneet vangit ja kaikki hankalimmat tapaukset. Siellä oli myös lapsia, sillä tuohon aikaan jo 7-vuotias oli vastuussa teoistaan ja saattoi joutua tyrmään. 9-vuotias voitiin tuomita hirtettäväksi. Port Arthurissa tosin lapsivangit pidettiin erossa aikuisista, jotta he eivät olisi saaneet huonoja vaikutteita.



Port Arthur



Port Arthuria voi siinä mielessä pitää jopa edistyksellisenä, että siellä nuoret rikoksen tekijät passitettiin koulun penkille ja heille opetettiin ammatti. Monesta tuli taitava seppä, laivanrakentaja tai suutari. Itse asiassa Port Arthurissa toimi tuohon aikaan yli 2000 ihmisen yhteisö, joka teki metsätöitä, rakensi laivoja ja valmisti vaatteita ja kenkiä. Port Arthurissa myös kokeiltiin ’vaihtoehtorangaistuksia’: 100 raipan iskun sijaan saattoikin joutua eristysselliin totaalisesti eristykseen ulkomaailmasta, mikä monelle oli rankempi kokemus.



Port Arthur



Port Arthur lopetti toimintansa 1877. Nykyisin alueelle pääsee vierailemaan ja se on häkellyttävän kauniilla paikalla meren ympäröimällä niemekkeellä. Siellä on monia rakennuksia, jotka ovat säilyneet vankilasiirtola-ajoilta ja joita restauroidaan.  Saaren infokeskuksessa on myös laaja sähköinen tietokanta, josta voi käydä tarkistamassa onko omien esi-isien joukossa saaren entisiä vankeja. Nykyisin Tasmaniassa sekä vankien että alkuperäisasukkaiden jälkeläiset ovat ylpeitä omista sukujuuristaan.

                                                                             

Itärannikolla

Tasmanian kierroksemme on edennyt itärannikon kautta kohti etelää. Pieniä poikkeamia lukuun ottamatta tie on itärannikolla kulkenut meren rantoja pitkin. Satoja kilometrejä luonnonvaraisia rantoja, jyrkkiä kallionkielekkeitä ja kuvankauniita hienohiekkaisia laguuneita. Eikä merkkiäkään siitä, että tätä villiä kauneutta yritettäisiin kaupallisessa mielessä hyödyntää. Täällä ei näe resort-tyyppisiä hotellialueita, ei rihkamakauppoja rantabulevardeilla (kun niitä bulevardeja ei yksinkertaisesti ole) eikä muitakaan turistipyydyksiä. Upeimmille näköalapaikoille tiehen on tehty levennyksiä, joille voi pysähtyä ihailemaan maisemia. Siinä on virikettä riittämiin!

 Itärannikon taajamat ovat pieniä muutaman sadan ihmisen omakotialueita (edelleenkään ei kerrostaloja ole näkynyt J), joissa palveluina saattaa olla tarjolla pieni kauppa, ehkä posti, kahvila, ’community center’ jossa paikalliset voivat kokoontua ja päiväkoti / koulu. Itärannikko on myös paikallisten lomanviettoseutua ja pieniä leirintäalueita on taajamien yhteydessä samoin kuin bed&breakfast-majoitusta ja pieniä majataloja ja backpackers-majoja.

Uimareita ja auringon ottajia ei rannoilla ole missään näkynyt edes viikonloppuisin. Saman huomasimme Uudessa-Seelannissa. Syynä saattaa olla se, että lomakausi on jo ohi ja syksy tekee tuloaan. Toisaalta Tasmanian meri on valtameri ja aallot sen mukaiset. Rannat ovat turvallisen oloisia matalia hiekkarantoja, mutta virtaukset saattavat tehdä niistä vaarallisia. Lisäksi meren eläimistö saattaa osaltaan karkottaa uimarit. Vielä ei vastaan ole tullut käärmeitä, myrkyllisiä ameebamaisia box jellyfish-kaloja eikä haita, joista kyllä ahkeraan oppaissa varoitellaan. Viimeksi eilen oli uutisissa tieto hain hyökkäyksestä Australian itärannikolla. Mutta nythän ollaankin vasta Tasmaniassa J.

Myös itärannikolta löytyy useita kansallispuistoja (Douglas-Apsley, Freycinet ja Maria Island), joissa on käyty patikoimassa. Marion Beachilta löytyi aivan ihana Tree Top House, joka on sananmukaisesti rakennettu (matalien) puiden latvojen korkeudelle maasta, tolppien varaan. Talon seinät ovat yhtä ikkunaa joka suuntaan. Edessä on meri, sivuilla metsää, lehmien laidunta ja viiniviljelmiä (Bream Creek Vineyard), joiden satoa olemme maistelleet Sauvignon Blanc muodossa. Täyteläistä mutta raikasta. Iltasella täällä puunlatvatalossa jännitys tiivistyy kun pimeys laskeutuu. Ympäristön eläimet lähtevät liikkeelle hämärässä ja iltaisin on ikkunoidemme takaa taloa kiertävältä terassilta kuulunut aikamoisia tömähdyksiä kun suurikokoisetkin eläimet kisaavat keskenään. Hämärässä on vaikea nähdä, mutta äänistä päätellen ne hyppivät eli kengurun sukuisia lienevät, ellei sitten kyseessä Tasmanian Devil.  Täällä puun latvojen seassa siis vietämme tovin ennen kuin jatkamme matkaa.

Wineglass Bay, Freycinet National Park

Luonnon muovaamaa ja värjäämää rantakalliota




Rannalla törmää yllätyksiin...



...ja koristeellisiin kotiloihin



...ja hmm en kyllä tiedä onko kasvi vai eläin

Tourvillen majakka, taustalla Freycinet

Jyrkkiä rantakallioita, Maria Island

Meren muovaama kaari

Tree Top House, majamme korkeuksissa

Asuntovaunuelämää

Tasmanian ja Uuden-Seelannin teillä liikkuu monenkirjava joukko asuntoautoja ja –vaunuja. Camper vanit tuntuvat olevan sekä paikallisten että turistien suosiossa. Niitä näkee parkissa paitsi leirintäalueilla myös pusikon reunassa ja rantojen tuntumassa, vaikka asuntoautojen parkkeeraamisesta on täällä hyvin tarkat määräykset ja pysäköinti on luvallista vain sille varatulla paikalla.

Oma lukunsa ovat sitten leirintäalueiden laajennetut asuntovaunut. Niistä tuskin erottaa pohjalla olevaa vaunua, jonka ympärille on kyhätty terasseja ja ylimääräisiä huoneita. Ne näyttävät toimivan paikallisten kesämökkeinä, sillä kalusteina on kotoa tuodut nahkasohvat ja vaunun piha-alue on yleensä laitettu nätiksi omia istutuksia ja puutarhatonttuja myöten.

Näitä aikamme ihmeteltyämme uteliaisuus voitti, ja päätimme ottaa selvää asuntovaunuelämästä. Sopiva paikka löytyi Freycinetin kansallispuiston vierestä Coles Baysta. Tarjolla oli on-site van ja vieläpä ihan vuosikertamallia. Vaunu oli viettämässä alueella hyvin ansaittuja eläkepäiviä, sillä pitkän päivätyön se oli jo ennättänyt tehdäkin aloitettuaan palvelun 70-luvun alkuvuosina. Sisätilojen materiaalit ja kalusteet näyttivät olevan lähes alkuperäisessä asussaan ja toivat vahvasti mieleen oman lapsuuden. Ruutukuoseja ruskean ja vihreän sävyissä sekä paneloituja kaapin ovia ja kokolattiamatto makuuhuoneen puolella. Vaunu oli parkkeerattu lopullisesti paikalleen varmasti jo parikymmentä vuotta sitten ja sen ympärille oli rakennettu laajennusosa, joka tuplasi kokonaispinta-alan ja toi kokonaisuuteen mukavan terassin. Vaikka vanha vaunu olikin, perusvarustelun lisäksi mukavuuksina oli mm. TV ja mikroaaltouuni. Nykymalleissahan varustelutaso lienee jotain aivan muuta.

Leirintäalueilla asiakaskunta on voittopuolisesti eläkeläispariskuntia, mikä on ymmärrettävää näin loma-aikojen ulkopuolella. Heillä näyttää olevan hyvin hioutuneet asuntovaunuelämän rutiinit, niin näpsäkästi he käytännön asiat ruoan laitosta pyykin pesuun hoitavat ulkosalla ja pienissä tiloissa. Itse en kovin helposti karavaanariksi ryhtyisi, ehkä juuri rutinoitumisen ja vaihtelun puutteen pelossa. Mieluummin matkustan ja majoitun mahdollisimman monipuolisesti ja erilaisia mahdollisuuksia hyödyntäen.

Vintage-vaunumme ulkoa...

...ja sisältä