Kesäteatteri on aivan oma teatterin lajinsa, josta pitää osata nauttia oikealla asenteella. Varsinkin jos muun osan vuotta näytelmävalinnoissaan suosii musikaalien ja kevyiden komedioiden sijaan jotain hieman syvällisempää ja puhuttelevampaa. Kesäteatteriesitys on kokonaisvaltainen elämys, jossa ympäristöllä, säällä ja kanssakatsojilla on suuri merkitys. Parempi on varautua myös komediaan, sillä kesällä ihmiset harvoin haluavat nähdä mitään kovin synkkää. Ja mielellään perinteiseen suomalaiskansalliseen komediaan, jossa humalaisilla ja alapään huumorilla on oma osansa. Usein esityksissä näyttämökerholaisten ja –harrastajien innokkuus ja tekemisen riemu peittävät alleen pienet puutteet näyttämöllisessä ilmaisussa. Tahaton komedia on usein sitä hauskinta sorttia. Aurinkoisena kesäiltana kauniilla paikalla veden ääressä katsoo melkein mitä vaan ja kokemus on aina yhtä miellyttävä. Ja tämän voin sanoa pitkästä kokemuksesta: teatteria eri muodoissaan ja eri maissa on tullut seurattua ja teatterifestivaaleilla kierrettyä jo neljännesvuosisata (!) ja harvoin jos koskaan on eteen tullut esitystä joka ei jollakin tasolla olisi sykähdyttänyt.
 |
| Möhkön maisemissa |
Suomen suvessa kesäteatteriesityksissä on mistä valita. Ehdoton ’must’ on kuitenkin Möhkö. Möhkö on Suomen itäisin kylä ja sijaitsee tosi lähellä Venäjän rajaa. Miksi Möhkö? No siksi, että Ilomantsin näyttämökerho on jo vuosikausia esittänyt Möhkön ruukin alueella sijaitsevassa kesäteatterissa yleisö- ja arvostelumenestyksen saavuttaneita näytelmiä mm. seudun historiasta. Viime vuoden murhamysteeri ’Kyllä kylä tietää’ oli Twin Peaksia möhköläisittäin ja sitä edeltävän vuoden Möhkö-trilogian päätösosa oli kunnianhimoinen tuotanto sekin. Ja paikkoina Möhkön ruukki, kesäteatteri ja savottakahvila Möhkön Manta ovat nähtävyyksiä jo sellaisenaan. Tämän kesän produktio ’Pietari Toropaisen pilvilinna’ oli toki ehtaa kesäteatteria, muttei yltänyt aivan samaan kuin edellisten vuosien esitykset. Osaksi siihen varmasti vaikutti kohdeyleisö huomioon ottaen melko erikoinen teema, jossa pohdittiin voiko taivaspaikan ostaa 17 miljoonalla.
Sipoon kesäteatterin esitykseen valmistauduin kunnolla jo etukäteen. Kaivoin hyllystä pölyttyneen 80-luvulla Lontoosta Charing Cross Roadin kirjakaupasta hankitun vuoden 1926 painoksen ’Complete Works of William Shakespeare’ ja lukaisin muistin virkistämiseksi noin v. 1590 kirjoitetun näytelmän ’A Midsummer Night’s Dream’, Kesäyön unelma.
 |
| Sadun lumoa Sipoossa |
Onhan se kiehtovaa, että vuosisatoja sitten kirjoitettu teksti ja sen huumori puhuttelee yhä tänäkin päivänä vaikka maailma ympärillä on aivan toinen. Ihailtavan innovatiivisesti Sipoon teatteriporukka oli saanut loihdittua Shakespearen satumaailman Söderkullan kartanon maisemiin.
Kertausta vaati myös Pyynikin kesäteatterin tämänkesäinen näytelmä Rauta-aika. Hataria muistikuvia Kalle Holmbergin 1980-luvulla televisioon ohjaamasta moniosaisesta ja jähmeän hitaasta sarjasta toki oli, mutta Haavikon alkuperäisteosta en ollut aiemmin lukenut. Lisäapua tarinaan syventymisessä tarjosi Mauri Kunnaksen iki-ihana Koirien Kalevala (joskin aikani kului enemmänkin kuvien katseluun, niin hauskoja hahmoja Kunnas on kirjaan luonut ). Pyynikille vetää myös Kari Heiskanen, joka on ohjannut näytelmän. Siinä on mies, joka ei päästä käsistään sekundaa, jolla on näkemys, visio ja taito – sekä ohjaajana että näyttelijänä. Mutta todella haastavan tehtävän edessä hän on luodessaan Haavikon synkästä tekstistä kansaan uppoavan ja viihdyttävän kesäteatteriesityksen.
 |
| Ranskalainen katutaiteilija |
Mutta Heiskasen nerous tuli todistettua jälleen kerran. Pyynikin Rauta-aika oli parasta kesäteatteria sitten Ryhmiksen ’Taru Sormusten Herrasta ’-esityksen Suomenlinnassa v. 1989. Rauta-ajassa toimi kaikki: näyttelijät heittäytyivät rooleihinsa ja tekivät tarkkaa työtä, puvustus ja musiikki tukivat tarinaa, lavastus oli sopivan pelkistetty, ohjaus ja dramaturgia innovatiivista ja oivaltavaa, jonka lopputuloksena Haavikon synkkä teksti heräsi eloon ja vieläpä tosi hauskasti. Itkin ihastuksesta!
 |
| Jason Maverick ottaa kontaktia yleisöönsä |
 |
| Manselaista ruokakulttuuria |
Tampereen teatterikesän ohjelmistossa oli muitakin huikeita esityksiä, joista bongasimme Anna-Mari Kähärän, Marzi Nymanin ja Pertti Sveholmin ’Aina siellä missä en ole’ – Kähärän sävellyksiä Mika Waltarin nuoruuden runoihin Nymanin ja Sveholmin tulkitsemina. Tiivistä tunnelmaa ja nuoren Waltarin paatoksellisuutta! Anna-Mari Kähärä on voimauttava persoona: lahjakas, optimistinen ja hauska. Hänen esityksistään lähtee aina hyvällä tuulella ja kevein mielin J.
 |
| ...ja manselaisia jonottamassa ranskalaisia herkkuja |
Muita ihania taidenautintoja on ollut tarjolla Pekka Kuusiston mainioilla ’Meidän festivaaleilla’ Järvenpäässä, jossa hän terhakasti rikkoo raja-aitoja taidelajien välillä ja soittaa Sibeliusta kauhtuneessa t-paidassa paljain varpain Minna Tervamäen ja Kaari Martinin tanssiessa hänen säestyksellään. Suomen taide-elämä tarvitsee lisää pekkakuusistoja ja muita rohkelikkoja, jotka eivät tyydy tavanomaiseen (ja tylsään)!
 |
| Hetki ennen konserttia Villa Blomissa |
Helsingin Villa Blomissa aivan kaupunginteatterin kupeessa voi kokea sykähdyttäviä hetkiä upeassa huvilassa. Ohjelmisto sisältää klassista musiikkia, kevyttä musiikkia, kuoroja, tanssia, teatteria, runoutta ja keskusteluja, yhteensä yli 90 tapahtumaa. Ja vielä ennättää nauttimaan sillä esitykset jatkuvat lokakuun loppupuolelle asti. Ohjelma löytyy tästä linkistä http://www.ainoacktenhuvila.fi/
 |
| Juhannustanssit elokuussa |
Viikon verran ihmettelin takapihallemme noussutta sirkustelttaa, joka kuitenkin vaikutti liian pieneltä sirkukselle. Eilen paljastui, että kyseessä onkin teatteriteltta, sillä ensi-iltansa siinä eilen sai Hannu Salaman legendaarinen Juhannustanssit Erkki Saarelan ohjaamana ja Taina Westin käsikirjoittamana. Siispä jälleen teatteriin J.
